Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Arkeen on hyvä mahtua sekä rauhoittumisen hetkiä että menoa ja meininkiä. Seurakuntamme tarjoaa lapsille ja lapsiperheille monenlaista toimintaa sekä omia kirkko- ja hartaushetkiä, joissa lapset on erityisellä tavalla huomioitu ikätasonsa mukaisesti. On tärkeää, että lapset saavat jo pienestä pitäen kasvaa seurakunnan keskellä ja oppia tuntemaan rakastavan Taivaan Isän eli Jumalan. Haluamme tukea vanhempia kristillisessä kasvatuksessa ja rohkaista heitä lapsen hengellisen kasvun tukemisessa. Seurakunnassa on paikka jokaiselle, niin pienelle kuin suurellekin.
Kannuksen seurakunta lahjoittaa jokaiselle neljävuotiaalle oman Raamatun. Ikäryhmälle lähetetään kutsu perhekirkkoon, jossa Raamatut lahjoitetaan.
Kasvatustyöstä vastaava teologi, vastuualueena myös aikuis- ja lähetystyö vapaalla: 14.-16.2., 22.2., 25.2.-2.3.