Kannuksen kirkko

Kannuksen kirkko

Valtakatu 2, 69100 Kannus

Tapuli

Kellotapuli on rakennettu samaan aikaan kirkon kanssa. Tapulin kauniit sisätilat on otettu käyttöön kirkkokahvien pitopaikkana. Kirkkopihalla ja tapulissa vietetään keväisin Kirkonmäen juhlia, jolloin tapuliin pääsee myös kiipeämään maisemia ihailemaan. Myös ensimmäisen adventin glögitarjoilu järjestetään tapulissa.

Kirkon WC:t ovat tapulissa, ja naisten WC:stä löytyy myös vauvanhoitopöytä. Tapulin ovet ovat avoinna aina kun kirkossa on jokin tilaisuus. WC:t eivät valitettavasti vielä ole esteettömiä.

Kannuksen kirkko on vuonna 1817 Heikki Kuorikosken johdolla rakennettu, järjestyksessään kolmas Kannuksen kirkko. Se on Kannuksen merkittävin ja näkyvin historiallinen rakennus. Kirkko on perinteinen ristikirkko, ja sen sisätilat ovat erityisen kauniit ja valoisat.

Ristiinnaulittua Kristusta ja ehtoollisen asettamista esittävät alttaritaulut ovat olleet tutkimuksen ja mielenkiinnon kohteena. Aiemmin alttaritauluja pidettiin Carl Fredrik Kuhlmannin 1817 maalaamina. Uudempi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että alttaritauluissa on nähtävissä ruotsalaisen Gustaf Wilhelm Finnbergin (1764-1833) ja autonomian ajan taiteen uranuurtajan Johan Erik Lindhin (1793-1865) käsialaa. Kuhlmann puolestaan on hoitanut kirkon muut maalaustyöt. Professori Heikki Hanka on todennut, että Kannuksen kirkon alttaritaulu on suomalaisen maalaustaiteen 1800-luvun mallitapaus, jolla on merkittävä historiallinen arvo. 

Kannuksen kirkossa on alttaritaulujen lisäksi vain yksi maalaus: Joosefia esittävä taulu, jonka taiteilijasta ei ole tietoa. Kirkossa on myös vanhaa esineistöä jopa Kannuksen ensimmäisestä, vuonna 1674 rakennetusta kirkosta. Uusimpana taideteoksena kirkkoon saatiin vuonna 2015 Jaakko Huukin valmistama kastepuu.

Vuosikymmenten aikana kirkkoon on tehty parannus- ja korjaustöitä. Viimeisimpänä suoritettiin kirkon ulkomaalaus vuonna 2016. 

Lähteenä on käytetty vuonna 2017 julkaistua kirjaa Kannuksen koria kirkko 200 vuotta. Kirjan ovat toimittaneet Timo Isohanni, Antero Niemikorpi, Heikki Pöyhtäri ja Erkki Simukka. Kirjaa myydään kirkkoherranvirastossa.

Kirkko on avoinna aina kun siellä on tilaisuus. Lisäksi se toimii kesäisin tiekirkkona.  Kirkon pysäköintialueita on kaksi. Toiselle pääsee Valtakadulta, toiselle Kirkkokadulta.

Inva-ramppi sisälle kirkkoon on tapulin puoleisella ovella. Auton voi ajaa Valtakadun parkkipaikalta ylös kirkkopihalle ja pääoven edestä tapulin puoleiselle ovelle. Tarvittaessa auton saa myös jättää sinne, vaikka varsinaista pysäköintialuetta ei ylös kirkkopihaan ole merkitty.

Kirkossa on pyörätuoli lainattavissa, ja se löytyy kirkon sisältä tapulin puoleiselta ulko-ovelta.

 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Lastenhoitohuone Lastenhoitohuone
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 4.12. klo 10.00 -11.30

Valtakatu 2, 69100 Kannus

Messu

Messu Kannuksen kirkossa
su 11.12. klo 15.00 -16.00

Valtakatu 2, 69100 Kannus

Perheiden joululaulukirkko

Perheiden joululaulukirkko Kannuksen kirkossa klo 15
su 18.12. klo 10.00 -11.30

Valtakatu 2, 69100 Kannus

Messu

Messu Kannuksen kirkossa klo 10
su 25.12. klo 10.00 -11.30

Valtakatu 2, 69100 Kannus

Messu

Messu Kannuksen kirkossa