Uutislistaukseen

Kannuksen seurakunnassa kappalaisen virka haettavana

Kannuksen seurakunnassa on avoinna kappalaisen virka 1.5.2023 alkaen.

 

Kannuksen seurakunnassa on avoinna kappalaisen virka 1.5.2023 alkaen.

Kannuksen seurakunta on noin 4700 seurakuntalaisen yhteisö. Työntekijöitä on 14. Toiminnaltaan seurakunta on aktiivinen ja työntekijät tekevät yhteistyötä yli työalarajojen. Yhteen hiileen puhaltamisen henki on työyhteisössä vahva, ja seurakunta on luonteva toimija monissa alueellisissa verkostoissa.

Nyt Kannukseen etsitään kappalaista. Seurakunta on ilmoittanut viran erityisistä tarpeista seuraavaa: Virkaan valittu tulee työskentelemään yleisessä seurakuntatyössä sekä kasvatustyön työalalla nuoriso- ja rippikoulutyössä. Tehtävän hoito edellyttää kirkon kasvatustyön tuntemusta, kykyä suunnitella ja toteuttaa toimintaa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa eri työalojen ja yhteistyötahojen kanssa.

Viran palkkaus sijoittuu vaativuusryhmään 602. Kappalaisen virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon suorittanut pappi. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Virkaan valitulta edellytetään KL 6:33 §:n mukaisen rikosrekisteriotteen ja KL 6:16 §:n mukaisen lääkärintodistuksen (T-lomake) esittämistä. Tehtävässä voidaan soveltaa enintään 6 kuukauden koeaikaa.

Hakuaika päättyy 20.10.2022 klo 15. Oulun hiippakunnan tuomiokapitulille osoitetut hakemukset toimitetaan KirkkoHR-palvelun kautta. Sähköisen hakulomakkeen liitetiedostoksi on liitettävä omasta tuomiokapitulista saatava nimikirjaote.

Lisätietoja antavat kirkkoherra Sakari Typpö, p. 0442824510, sekä pappisasessori Heikki Nissinen, p. 040 544 5132, sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi.

10.10.2022 10.10