Uutislistaukseen

Kannuksen seurakunnan päätöksia

6.9.2022 13.08

Kannuksen seurakunnan kirkkovaltuusto ja kirkkoneuvoston päätöksiä. 

Kannuksen seurakunnan päätöksiä

Seurakunnan kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 23.8.2022 kirkollisveroprosentiksi 1,6 %. Prosentti on ollut sama vuodesta 2013 lähtien.  Perusteena veroprosentin säilyttämiselle nykyisellä tasolla ovat seurakunnan tulossa olevat investoinnit, joista keskeisenä kirkon remontti. 


Seurakunnan taloussuunnitelmassa kirkon remontin suunnitteluun on vuodelle 2022 varattu 40 000 euroa. Suunnitteluun sekä remontin toteutukseen on vuodelle 2023 varattu 2 000 000 ja vuodelle 2024 1 960 000 euroa.

Kirkon peruskorjausta varten kirkkoneuvosto on kokouksessaan 29.3.2022 perustanut peruskorjauksen rakennustoimikunnan ja valinnut sille puheenjohtajaksi Eero Hannin. Rakennustoimikunta on yhdessä kirkkoneuvoston taloudellisen jaoston ja konsultti Matti Antikaisen kanssa valmistellut peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelun kilpailutuksen, suunnittelun ja toteutuksen. 

Kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 25.7.2022 kilpailutuksen jälkeen valita Kannuksen kirkon peruskorjauksen pää- ja arkkitehtisuunnittelun toteuttajaksi Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy:n.

Kirkon peruskorjauksen alustava aikataulu on seuraavanlainen: 

Tarveselvitys- ja hankesuunnitteluvaihe suoritetaan pää- ja arkkitehtisuunnittelijan vetämänä aikavälillä 1.8.2022–30.11.2023. 

Rakennuttajakonsultti ja muut suunnittelijat valitaan hankkeeseen hankesuunnitteluvaiheen jälkeen; rakennuttajakonsultti 1.12.2023–31.1.2024 ja muut suunnittelijat valitun rakennuttajakonsultin johdolla 1.2.2024–26.3.2024. 

Hankkeen toteutussuunnittelu ajoittuu aikavälille 1.4.2024–15.11.2024. 

Rakentamisen valmistelu tapahtuu pääosin joulukuussa 2024–maaliskuussa 2025 ja toteutus pääosin vuoden 2025 lämpimänä vuodenaikana (huhtikuu-marraskuu 2025).

Seurakuntalaisilla on mahdollista kertoa ajatuksistaan kirkon peruskorjauksesta seurakunnan nettisivulle tulevan nettikyselyn kautta. Suunnittelun edetessä palautetta otetaan myös muilla tavoin. 

Seurakunnan vuoden 2022 tilinpäätös oli reilusti positiivinen, tilikauden ylijäämä oli 186 920 euroa.
Tilinpäätöksen positiivisuuteen vaikutti erityisesti Kuuronkallion tuulipuistoalueesta saatu 211 000 euron vuokratulo. Seurakunta luovutti v. 2021 HELMI-luonnonsuojeluohjelmaan 15,6 hehtaarin metsäalueen, josta saatiin ELY-keskukselta 31 800 euron kertakorvaus.

Keväällä seurakunta myi Kuljetusliike R. Mäkelä Oy:lle 0,5 hehtaarin maa-alueen omistamistaan Hautakangas ja Notkola -tiloista.

Kannuksen seurakunnan kappalaisen Kai Juvilan tultua valituksi Kälviän seurakunnan kirkkoherran virkaan on Oulun hiippakunnan tuomiokapituli pyytänyt seurakunnalta lausuntoa kappalaisen viran täytöstä. Lausunnossaan kirkkoneuvosto pyytää tuomiokapitulia julistamaan kappalaisen viran haettavaksi.