Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Halsua
Ilmoittautuminen on päättynyt
Kokkolan rovastikunnan diakoniapäivässä on aiheena tunnetaidot. Yhteiskyyti.
Diakoniapäivä on kaikille ja etenkin diakoniatyön vapaaehtoistoiminnassa mukana oleville suunnattu koulutus- ja virkistyspäivä, jossa voi tavata toisia vapaaehtoisia Kokkolan rovastikunnan yhdeksästä seurakunnasta ja kuulla ajankohtaisista diakoniaan liittyvistä aiheista. Tänä vuonna päivää vietetään Halsualla.
Klo 10 Viikkomessu Halsuan kirkossa. Liturgi Juha Karhulahti, saarnaa Veli-Pekka Harju, musiikissa Halsuan kirkkokuoro Satu Riihimäen johdolla, kolehti Yhteisvastuulle. Kirkon esittely.
Klo 11 Lounas seurakuntatalolla. Vapaaehtoinen maksu Halsuan seurakunnan diakoniatyölle.
Klo 12 Draamaesitys Katja Hakala ja nuoret
Klo 12.20 Tunteita ja taitoja – Hyvinvointia tunnetaidoista. Tunnetaidot ovat arjen happinaamari, joita voi opetella harjoittelemalla. Aiheesta kertoo psykoterapeutti, teologian maisteri, lukion psykologian, uskonnon ja filosofian lehtori Jouko Toskala.
Klo 13 Keskustelua
Klo 13.30 Musiikkiesitys ja loppusanat. Manna-lauluryhmä Maarit Hotakaisen johdolla, Tiina Karhulahti.
Klo 14 Päiväkahvit
Diakoniapäivään järjestetään yhteiskyyditys linja-autolla. Kannuksen Seurakuntatalon parkkipaikalta linja-auto lähtee klo 8.45.
Ilmoittautumiset, erityisruokavaliot ja kyydin tarve Ulla-Maijalle viimeistään maanantaina 25.9. joko viestillä numeroon 044 282 4514 tai ilmoittautumislomakkeella.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä