Hautajaiset

Jää lähellemme, Jeesus, jää kaikkiin vaiheisiin. Myös luopumiseen, lähtöön, suruihin suurimpiin. (Virsi 464:4)

Läheisen kuolema on elämän raskaimpia asioita. Hautajaisten järjestäminen voi tuntua vaikealta. Läheisten tuki on tärkeää, ja seurakunnan työntekijätkin auttavat mielellään. Jeesuksen lupausten mukaan meillä on jälleennäkemisen toivo. Se kantakoon ikävän ja surun keskellä.

Hautajaisissa on tilaa yhteiselle suremiselle ja lohdutukselle. Siunaustilaisuudessa omaisilla ja ystävillä on mahdollisuus jättää viimeiset hyvästit arkun äärellä. Muistotilaisuudessa yhteiset muistelut lohduttavat ja palauttavat mieleen hyviä hetkiä yhteiseltä matkalta.

Hautajaisten järjestäminen

Hautajaisjärjestelyistä sovitaan kirkkoherranvirastossa. Omaisten ei tarvitse muistaa mitä kaikkea pitää sopia, sillä seurakuntasihteeri huolehtii siitä ja neuvoo kaikissa asioissa. Virasto on auki ma-to klo 10-14, kesä-elokuun aikana ma-ke klo 10-14.. Puhelinnumero on 044 587 8630 ja osoite Valtakatu 13, 69100 Kannus. 

Virastossa sovitaan siunaamisen ja muistotilaisuuden aika ja paikka sekä varataan tilat näihin. Ajankohtaa onkin hyvä miettiä lähiomaisten kanssa jo ennen virastossa asiointia. Samalla sovitaan siunaustilaisuudessa palveleva pappi ja kanttori. Omaiset järjestävät itse muistotilaisuuden ja sopivat tarjoilusta pitopalvelun kanssa. Tarvittaessa virastosta saa myös paikallisten pitopalveluyrittäjien ja hautaustoimistojen yhteystietoja.

Siunaus toimitetaan Mikaelin kappelissa tai suoraan haudalla. Muistotilaisuuden voi pitää seurakuntatalolla, pappilassa, rukoushuoneella tai jossakin muualla omaisten toivomassa paikassa. Jos muistotilaisuuteen halutaan pappi ja/tai kanttori, se sovitaan etukäteen. 

Sanomakellot soitetaan arkipäivisin klo 10-16 välillä silloin kun vainaja tuodaan kappeliin tai erikseen sovittuna ajankohtana. Sanomakellojen soittamisesta sovitaan samalla kuin muistakin hautajaisjärjestelyistä. Sanomakellojen soiton tarkoitus on paitsi ilmoittaa kuolemasta, myös muistuttaa kuulijoita heidän omasta kuolemastaan. Sanomakellot myös kehottavat kuulijoitaan rukoukseen ja edesmenneiden läheisten muistamiseen.

Hautauslupa

Seurakunta tarvitsee hautausluvan ennen hautauspäivää. Yleensä hautauslupa tulee vainajan mukana, kun hänet tuodaan seurakunnan kylmiöön. Yleensä kuski huolehtii hautausluvan antamisesta suntiolle, joka toimittaa luvan kirkkoherranvirastoon. 

Hautapaikka ja arkku

Hautapaikasta ja haudan peittämisestä sovitaan suntion kanssa. Suntion puhelinnumero on 044 282 4515. Hautapaikkoja voi varata kaksi kerrallaan. Varauksia sukuhaudoista ei voi tehdä. Hautapaikka on maksullinen. Lisäksi peritään maksu haudan avauksesta ja peittämisestä. Hautaustoimistossa valitaan arkku ja sovitaan vainajan siirtämisestä kappeliin.

Ulosveisuu

Vainajan siirron yhteydessä voidaan järjestää ulosveisuu eli saattohartaus. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa ulosveisuun voi sopia vainajan hakemisen yhteyteen. Kannuksessa ulosveisuun voi pitää omaisten kesken joko sairaalan kappelissa ennen vainajan siirtoa tai seurakunnan siunauskappelissa vainajan siirron yhteydessä.

Kuolinuutinen ja -ilmoitus

Jos omaiset haluavat kuolinuutisen lehteen, he ilmoittavat sen itse. Samoin omaiset laativat myös kuolinilmoituksen, joka on samalla kutsu hautajaisiin tai hiljaisissa hautajaisissa ilmoitus kuolemasta ja jo toimitetusta siunaamisesta. Jos omaiset antavat luvan, haudattujen nimet luetaan seuraavana sunnuntaina jumalanpalveluksessa. Samalla rukoillaan omaisten puolesta. Kuolleiden nimet mainitaan kirkollisissa ilmoituksissa kirkossa lukemista seuraavalla viikolla.

Siunaustilaisuus

Omaiset saavat toivoa, mitä virsiä siunaustilaisuudessa lauletaan. Siunaustilaisuuteen tarvitaan yleensä kolme virttä. Jos virsipyyntöjä ei esitetä, pappi ja kanttori valitsevat virret. Jos omaiset järjestävät musiikiesityksiä, niistä on hyvä olla etukäteen yhteydessä kanttoriin. Myös kanttorilta voi toivoa esimerkiksi laulua siunaustilaisuuteen. Toivottaessa kanttori ja pappi tulevat myös muistotilaisuuteen. Kanttorin puhelinnumero on 044 282 4512.

Arkun kantamiseen tarvitaan kuusi kantajaa. Jos omaisista ei löydy kantajia, seurakunta järjestää vapaaehtoisia kantajia. Suntio opastaa kantajia. Haudalla käytettävät havut ovat yleensä omaisten hankkimia. Havut voidaan tuoda myös seurakunnasta, jolloin omaiset voivat halutessaan maksaa niistä lähetystyön hyväksi 25 €. 

Siunauskappeli eli Mikaelin kappeli sijaitsee hautausmaalla. Hautausmaalla ajamista on hyvä välttää, joten autot jätetään parkkipaikalle. Näin kunnioitetaan hautarauhaa. Liikuntarajoitteisten kuljetus kappelin ovelle on toki sallittua.

Vainaja tuodaan arkussa kappelin etuosaan hyvissä ajoin ennen siunaustilaisuuden alkua. Omaisten on hyvä olla ajoissa paikalla ja tarkistaa paikalle tuotujen kukkalaitteiden sijainti. Kukkalaitteet asetellaan yleensä salin etuosaan ja sivustoille. Omaiset voivat tuoda päällysvaatteensa myös istumapaikkojensa lähelle. Kappelin etuosassa olevien valokuvaajien määrä on hyvä rajoittaa yhteen, sillä useampien kuvaajien liikkuminen häiritsee tilaisuutta.

Siunaustilaisuuden kulku

Siunaustilaisuus alkaa soitolla tai virrellä. Siunaustilaisuus pitää sisällään rukouksia, Raamatun lukemista, puheen ja siunaussanat. Saattoväki seisoo uskontunnustuksen ja sitä seuraavien siunaussanojen ajan.

Puoliso, vanhemmat ja muu suku laskevat kukkalaitteet ja lukevat muistolauseet ensimmäisenä. Heidän jälkeensä on ystävien, naapurien ja muiden tuttavien vuoro. Kappelin eteisessä ja käytävälä on tilaa odottaa omaa vuoroaan. Kiireettömyys on aina lähtökohtana, mutta joustavuus ja sujuvuus ovat myös hyväksi. Sotaveteraanien ja -invalidien hautajaisissa järejstöjen edustajat laskevat havuseppeleen viimeisenä. Sen aluksi kuunnellaan seisten Oi, kallis Suomenmaa -hymni.

Kukkalaitteiden laskemisen jälkeen veisataan virsi. Virren jälkeen haetaan kukkalaitteet arkun luota ja puetaan päällysvaatteet päälle. Kantajat tulevat arkun ympärille. Kanttori soittaa saattomusiikkia, ja kantajat lähtevät liikkeelle. Haudalle mennään kulkueessa hiljaisuuden vallitessa.

Haudalla kantajat nostavat arkun kuljetuskärryiltä kantohihnojen varaan ja laskevat arkun rauhallisesti hautaan. Sitten he nostavat haudan ylle havuilla peitetyn suojakannen. Omaiset voivat peittää haudan muistotilaisuuden jälkeen, mutta myös seurakunta voi hoitaa peittämisen. Kukkalaitteita voi laskea haudalle useampi henkilö kerrallaan, sillä haudalla ei enää lueta muistolauseita. Haudalla veisataan yleensä virsi 377 Sun haltuus, rakas isäni. Tämän jälkeen joku omaisista kutsuu saattoväen muistotilaisuuteen.

Muistotilaisuus

Muistotilaisuus on omaisten järjestämä "juhla", josta he voivat tehdä juuri sellaisen jota itse toivovat. Muistotilaisuuteen ei ole olemassa tiettyä kaavaa, vaan omaiset päättävät, miten tilaisuudessa toimitaan ja mitä se pitää sisällään. Omaiset myös päättävät, haluavatko papin ja kanttorin muistotilaisuuteen. Puheista ja virsistä on hyvä sopia etukäteen.

Joitakin hyväksi osoittautuneita käytäntöjä toki on. Lähiomaiset vastaanottavat vieraat. Jos muistotilaisuudessa on ruokailu, on hyvä sopia emännän kanssa, että saattoväki siirtyy välittömästi syömään. Ruokavirsi voidaan veisata kiitosvirtenä aterian jälkeen.

Muistotilaisuuden voi juontaa joku omaisista tai ystävistä. Myös pappi voi pyydettäessä juontaa tilaisuuden ja lukea adressit. Adressit kannattaa etukäteen ottaa pois kuoristaan ja avata valmiiksi pöydälle, jolloin lukeminen on sujuvaa. Adressien lukijat on hyvä sopia etukäteen. Muistotilaisuudessa voi olla esimerkiksi musiikkiesityksiä, muistopuheita, virsiä ja lopussa papin hartauspuhe. Jos muistotilaisuuden alussa on ollut ruokailu, tilaisuus päättyy yleensä kahvitarjoiluun.

Muistotilaisuuteen voidaan laittaa muistopöytä. Pöydällä voi olla esimerkiksi valkoinen liina, kynttilä ja vainajan valokuva. Esillä voi olla myös muita vainajaan liittyviä esineitä.

 

Sururyhmä

Jokaisen ihmisen suru on erilaista, mutta surussa on usein myös paljon yhteistä. Puhuminen ja kokemusten jakaminen auttaa. Järjestämme sururyhmiä kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Sururyhmässä voi keskustella surusta ja kaikesta siihen liittyvästä luottamuksellisesti saman kokeneiden ihmisten kesken. Ryhmä kokoontuu viisi kertaa.

Sururyhmästä lähetetään kutsu yhdelle omaisista, ja siitä ilmoitetaan Lestijoki-lehden ja Keskipohjanmaan kirkollisissa ilmoituksissa sekä seurakunnan somekanavilla ja täällä kotisivuilla.

Pappi siunaustilaisuudessa. Arkun paikalla on uurna ja kynttilä.
Kuva: Ari Kungas
Arkku ja kukkalaitteet

Ylösnousemus tuo toivoa kuoleman hetkeen. Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta meillekin on valmistettu sija taivaan kodissa.

Hautaan siunaamisen merkitys

Hautajaisten suunnittelussa ja toteutuksessa seurakunnan työntekijät ovat apuna. Voit olla yhteydessä oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon. Siunaustilaisuus ja muistotilaisuus tarjoavat läheisille mahdollisuuden yhteiseen surutyöhön.

Hautaan siunaaminen